Arvostetun kriitikon tai julkaisun elokuva-arvostelu vaikuttaa suoraan elokuvan katsojamääriin. Nykyään uusia elokuvia julkaistaan niin nopeaan tahtiin, että ihmiset eivät pysy edes mukana. Tämä on korostanut entisestään elokuva-arvosteluiden merkitystä. Ihmiset luottavat kriitikoihin ja mikäli johonkin tunnettuun julkaisuun kirjoittava kriitikko (esimerkiksi HS tai Episodi-lehti) antaa tyrmäävän arvion uutuusleffalle, se todennäköisesti vaikuttaa negatiivisesti lipputuloihin. Sama toki päinvastoin. Kerromme seuraavassa elokuvakritiikistä yleisesti ja elokuvakriitikon työstä erityisesti.
Elokuva-arvostelu taidekritiikin muotona
Elokuvakritiikki perustuu elokuvan analysointiin ja sen arvottamiseen. Hyvä leffa-arvostelu sisältää myös elokuvan haastamista ja kyseenalaistamista. Elokuvakriitikko voi valita erilaisia lähtökohtia kritiikkiinsä, mutta hyvässä kritiikissä tulisi arvioida elokuvaa sen sisällön, muodon ja tyylisuunnan eli genren pohjalta. Elokuva-arvosteluja julkaistaan esimerkiksi elokuva-alan julkaisuissa, sanomalehdissä ja eri puolilla Internetiä sähköisissä julkaisuissa. Yleensä mitä tunnetumpi ja arvostetumpi julkaisu on, sitä maineikkaammat kriitikot sillä myös on.
Elokuvakriitikot katsovat elokuvat ennalta, ennen kuin ne julkaistaan suurelle yleisölle. Kun kyseessä on elokuvateatterissa esitettävä leffa, lehdistölle järjestetään omat ennakkonäytöksensä, jonka pohjalta kriitikot kirjoittavat arvionsa. Usein lehdistönäytökset ovat muutama päivä ennen ensi-iltaa, jotta arvostelut ehtivät lehtiin ajoissa. Aina eivät arvostelut tietenkään ehdi ennen ensi-iltaa, mutta tämä ei olekaan elokuvakritiikissä välttämätöntä. Arvostelut kuitenkin yleensä julkaistaan samoihin aikoihin kuin ensi-ilta on.
Leffa-arvostelu ja katsojat
Elokuva-arvostelu ei aina vaikuta elokuvan suosioon suoraan niin, miten arvostelija voisi sen ajatella vaikuttavan. Hyvä esimerkkinä tästä ovat kotimaiset Uuno Turhapuro-elokuvat. Ne olivat yhtäältä Suomen elokuvasäätiön ja toisaalta kriitikkojen inhokkeja, mutta kansa rakasti niitä ja rakastaa edelleen. Uunoja voidaankin ajatella elokuvina, joihin ei kritiikki vaikuttanut. Niiden suosio oli niin huimaa, koska ne iskivät suoraan suomalaiseen käsitykseen huumorista.
Elokuvakriitikolta vaaditaan vahvaa elokuvatuntemusta, taitoa katsoa elokuvia ja laajaa yleissivistystä sekä hyvää kirjallista ilmaisutaitoa. Tärkeintä on tuntea elokuva taiteenalana, jotta arvosteltavan elokuvan voi liittää osaksi elokuvataiteen jatkumoa. Kriitikon tulee kyetä arvottamaan elokuva oman genrensä sisällä ja laajemmin suhteessa elokuvaan taiteenalana. Hyvä elokuva-arvostelu ei siis synny helpolla.
Elokuva taiteenlajina ja viihteenä
Elokuva on monille se rakkain ja tutuin taiteenlaji. Lähes kaikki meistä katsomme elokuvia vähintäänkin toisinaan. Elokuvat ovat niin kiinteä osa elämäämme, että emme useinkaan edes ajattele, että kyseessä on taiteenlaji. Samoin on musiikin kohdalla. Elokuvatkin ovat viihdettä ja taidetta samanaikaisesti. Myös esimerkiksi pelaaminen suomikasino.com nettikasinolla on viihdettä, mutta vaatii myös taitoja. Elokuvakriitikon pitää ymmärtää elokuvan viihdearvo ja taidearvo yhtä aikaa. Se vaatii myös taitoja, joiden harjaantumisessa voi mennä pitkäkin aika.
Myös dokumenttielokuvat ovat osa elokuvataidetta ja arvosteluiden kohteena. Schumacherin dokumenttielokuva on esimerkki elokuvasta, joka on koskettanut sekä katsojia että kriitikoita ympäri maailmaa. Traaginen tarina Formula 1-legendan elämästä ei jätä ketään kylmäksi. Monesti juuri dokumentit ovat niitä koskettavampia elokuvia, koska ne kuvaavat suoraan todellisia tapahtumia.
Elokuva-arvostelu – miten tulla elokuvakriitikoksi?
Monien elokuvafriikkien unelma-ammatti on elokuvakriitikon työ. Elokuvakriitikoksi on erilaisia polkuja ja alaa elokuvaa taiteenmuotona voi opiskella myös yliopistossa. Opinnot yliopistossa tai avoimessa yliopistossa antavatkin hyvää pohjaa elokuvakriitikon työhön. Elokuva-alan lisäksi kannattaa opiskella journalistiikkaa tai viestintää. Tämä on tärkeää, koska aivan kuin ravintola-arvostelu tulee kirjoittaa kiinnostavalla tavalla, niin myös leffa-arvostelun tulee olla kiehtova ja journalistisesti laadukas.
Aloitteleva elokuva-arvostelija voi aluksi kirjoitella arvostelujaan vaikkapa omaan blogiinsa. Tai tarjota arvosteluitaan elokuva-alan harrasteblogeihin. Muutenkin kannattaa verkostoitua elokuva-alan harrastajien ja arvostelijoiden kanssa. Piirit ovat pienet Suomessa ja oikeilla kontakteilla pääsee jo eteenpäin. Kuitenkin kaikista tärkeintä on kirjoittaa, sillä elokuvakritiikin oppiminen vaatii aikaa ja työtä.
Hyvä elokuva-arvostelu on yhtä aikaa taiteellinen kritiikki, mutta myös miellyttävä lukea. Liian raskaita ja teoreettisia avautumisia eivät kaikki jaksa lukea. Kriitikon onkin julkaisualustasta toki riippuen, huomioitava lukija koko ajan. Arvosteluja ei kirjoiteta toisille kriitikoille, vaan yleisölle. Siksi on tärkeää, että arvostelu on informatiivinen, tunteisiin vetoava ja miellyttävä lukea. Ajan mittaan jokaiselle kriitikolle muodostuu myös oma tyylinsä kirjoittaa, josta valveutuneet lukijat tunnistavat hänet.